sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hirret ja lautaseinät piilossa

Ainakin kohta. Tällä viikolla on saatu levytettyä kaikki keskikerroksen seinät lukuunottamatta keittiötä, jossa on vielä sähkötyöt kesken. Yläkerran olohuoneen levytys on valmis ja makuuhuoneeseen on laitettu tuulensuojapaperit.
Ensi viikolla päästään levyttämään myös keittiötä, jonka jälkeen alkaa tapetointi. Valitsemme kaikkialle paperitapetteja. Ne sopivat vanhaan taloon hengittävyytensä vuoksi. Tapettien lopullinen valinta on vielä kesken, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa?


Tässä levytys vielä kesken yläkerran olohuoneessa. Hieno retrolamppu on saamassa uuden omistajan.


Sama huone eri suunnasta. Huoneessa oli alkuperäiset metallipäällysteiset sähköjohdot edelleen toiminnassa, tässä vaiheessa kuvan johdossa ei ollut enää sähkövirtaa.


Makuuhuoneen ovet. Kakluunin vasemmalta puolen pääsee olohuoneeseen (kuvan ulkopuolella). Kuvassa olevat ovet johtavat käytävälle ja komeroon.



Keskikerroksen pikkuvessaan tulee lattialämmitys 140W:n kaapelilla.


Lattialämmityskaapeli valun alla piilossa.


Seinään asennettava Grohe Solido asennettuna paikalleen. Solido mahtui sille varattuun tilaan kuin nakutettu.


Alakerran WC:ssä ja suihkutilassa on seinän vesieristys valmiina. Kotelointi odottaa Grohea.


Ensimmäiset laatatkin saatiin seinään.

2 kommenttia:

  1. Hienosti edistyy! Se paperitapettien etsiminen onkin mukavaa puuhaa tässä muovin kyllästämässä maailmassa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tämä edistyy, mutta tulevaa joulua tuonne ei taida päästä viettämään. Se on pienoinen pettymys. Ensi vuonna sitten :)

    VastaaPoista