sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kylpyhuoneremontin alku ja ensimmäistä uutta pintaa

Tällä viikolla aloitettiin märkätilojen (sauna, pesuhuone, wc ja kodinhoitohuone) saneeraus. Märkätilojen asianmukainen suojaus ja laatoitus jätettiin suosiolla ammattilaisten käsiin. Märkätilojen käyttövesimuutokset tehdään itse, koska sille puolelle osaamista löytyy.

Keittiön katosta nypitty kaikki hakasnaulat pois. Hakasnaulojen jäljiltä jääneet reiät tasoiteltiin puukitilla.

Kun puukitti oli kovettunut, tehtiin kattoon vielä viimeinen hiominen ennen maalausta.

Puukatto maalattuna. Kattoon piti maalata kaksi kerrosta halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Aikaa meni useita tunteja, mutta lopputulosta kehtaa esitellä.

Keittiön vanha katto sai uuden elämän.

Naapurin kissaakin kiinnostaa.

Keskikerroksen olohuone on viimein siinä pisteessä, että lattian voi maalata ja seiniin pääsee asentelemaan Remonttileijonaa.

 Alkuperäisen kipinäpellin ääriviivat.

Keittiön lautalattia esillä. Myös keittiön lattia on valkoisen tasoitteen peitossa. Onneksi nyt tiedämme tarkalleen kuinka tasoite on lattiasta irroitettava. Vanhan remontointi on yrittämistä, erehtymistä, oivaltamista ja lopuksi - toivottavasti - onnistumista.

Keittiön lattia on saanut vettä itseensä. Onneksi ei mitään vakavaa ole päässyt tapahtumaan.

Ratsuväki saapui kylpyhuoneeseen. Lattia tasoitettiin timanttilaikalla.

Seinät olivat niin vinot, että ne tarvitsi suoristaa laastilla. Laastia meni noin 20 säkkiä.

Leiskamuutoksen takia kylpyhuoneen ikkuna muurattiin umpeen.

Kiinteistön käyttövesiputkistoja on uusittu osittain. Tämä kuva on keittiöstä. Käyttövesiputkien rinnalla nähtävissä patteriverkoston putket.

Muutaman viikon päästä tässä samaisessa paikassa seisoo uusi keittiökaapisto. Putkistoja kannattaa vaihtaa rakenteiden ollessa vielä auki.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kylpyhuoneen laattoja sekä seinälevyjä

Viime viikolla saimme kotipihaan levytoimituksen. Tämän lisäksi kylpyhuoneen kaakelit saapuivat. Tässä blogimerkinnässä maistiaiset molemmista. Alkuun kuitenkin syksyisiä kuvia.

Pihassa komeileva auringonkukka.

Pihapiirin lehtikuusi syysväreissä.

Kylpyhuoneen kaakelivalinnoissa ei päädytty tavanomaisiin väriyhdistelmiin. Kyllä valkoistakin löytyy, mutta säväyttävä väritys haettiin metallista. Tarkemmin sanottuna ruostuvasta ja kuluneesta metallista. Kylpyhuoneen vessaan tulee kuluneen metallin lisäksi kimmeltävänkuparista laattaa. Joo, nyt loppuu turha jorina ja siirrytään kuviin.

Kylpyhuoneen ja sen yhteyteen rakennettavan vessan värimaailma. Valkoista Cello Lumi Matta -laattaa käytetään keventämässä metallisia värejä.

Suihkunurkkaan asennettava Cello Oxis -laatta.

Alakerran WC-tilaan tulee Cello Jewels Ouro -laatta.

Sauna, pesuhuone ja WC päällystetään metallisävyisellä Cello Vanity Metal -laatalla.

Keskikerroksen teemana on hirsi. Hirttä jää näkyviin ainakin keskikerroksen olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Ne pinnat jotka eivät jää hirrelle, tapetoidaan. Ennen tapetoimista hirsiseinä on kuitenkin levytettävä.

Remonttileijonat tuotiin kotiovelle.

Sisäpintojen levytykseen valittiin Remonttileijona, joka on Suomen Kuitulevy Oy:n tuote. Remonttileijonaan päädyimme, koska kyseinen tuote toimii seinälevyn lisäksi hyvänä eristeenä. Näin saatiin kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Tapetoitavissa olevaa pintaa sekä vanhan hirsiseinän kaipaamaa lisäeristystä. Remonttileijonaa suositellaan erityisesti puu- ja hirsitalojen lisäeristeeksi hengittävyytensä vuoksi.

Palaan Remonttileijonaan vielä remontin edetessä. 

Ennen asennusta levyjen kannattaa antaa asettua vallitsevaan sisäilmastoon parin päivän ajan.

Levyt ovat pontattuja, joten asentaminen on helppoa ja levyt pysyvät paremmin toisissaan kiinni.


Remonttiapurit.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tavarantoimitusta ja työmiehiä odotellessa



Viime viikolla ei saatu juuri mitään tehdyksi remontin eteenpäin viemiseksi. Siispä pieni kuvapläjäys viikon tunnelmista…


Paikallisen kaupan ilmoitustaululta löytyi ilmoitus sopivan hintaisista ylivuotisista koivuhaloista. Toimitus suoraan pihaan. Halkoja on nyt pilkottu, pinottu ja poltettukin jo.

 Mukavaa lämpöä koivuklapeista.


Lattian päällä on paksu kerros mattavalkoista karheaa ainetta, joka pienen pohdinnan jälkeen paljastui tasoitteeksi. 


Paras keino poistaa tasoitetta oli ensin luututa lattia runsaan veden kanssa. Sen jälkeen tasoite lähti helposti kaapimalla.


Tasoitetta oli runsaasti lattian päällä.

Lattia odottaa vielä hiontaa, suurimpien kolojen tasoitusta ja maalausta. 

Seinien välistä paljastuu kaikenlaista.


Vene tervataan ja kunnostetaan ensi kesänä.