maanantai 16. syyskuuta 2013

Lähtötilanne: Paljon puuhaa tiedossa

Tästä se nyt sitten alkaa. Arviolta yhdeksän kuukauden rupeama, jossa ehostetaan 1930-luvulla rakennettu hirsirunkoinen omakotitalo lattiasta kattoon. Sekä sisä- että ulkopuolelta.




Hieman taustaa alkavasta projektista


Etsimme avovaimoni kanssa useamman kuukauden ajan omakotitaloa, joka täyttäisi kriteerimme. Kriteereitä ei ollut paljon, mutta niiden täyttäminen oli sitäkin haasteellisempaa. Ensiksikin talon piti sijaita järven rannalla. Etsimme siis omakotitaloa, joka olisi samalla kesämökki.

Toisekseen ajomatka Tampereen keskustaan tulisi taittua alle puoleen tuntiin. Ja mikä tärkeintä, tämä kaikki pitäisi saada mahdutettua laadittuun budjettiin. Nopeasti kävi selväksi, että budjettimme ei salli valmiin kokonaisuuden ostamista.

Kävimme katsomassa useamman kohteen, joissa olisi ollut maltillisesti remontoitavaa ja jotka olisivat sopineet hintahaarukkaamme, mutta silti niistä puuttui se jokin. Sitten sovimme esittelyn vanhaan omakotitaloon, joka sijaitsi Hämeenkyrössä Kirkkojärven rannalla.

Hämeenkyrön kohteeseen oli helppo ihastua. Pihapiiri oli kodikas, järvi oli kaunis ja Hämeenkyrön palvelut alle kahden kilometrin päässä. Tampereen keskustasta tulevan kotimme pihaan kertyi matkaa reilu 30 kilometriä.

Oitis havaitsimme, että talo vaatii runsaasti remonttia. Viimeisimmät remontoinnit taloon oli tehty 90-luvun alkupuolella, joten aika oli kypsä kokonaisvaltaiselle uudistukselle. Pikaisesti laskimme mahdolliset remonttikustannukset ja sen pohjalta teimme ostotarjouksen omakotitalosta. Tarjous hyväksyttiin ja tässä sitä nyt ollaan. Unelmien omakotitalon omistajia.

Ja eikun remontoimaan! Pysykäähän kuulolla!

Keittiö


Keittiö

Takkahuone

Kodinhoitohuone

Kylpyhuone

Olohuone

Olohuone

Alakerran makuuhuone

WC-tila

Rappuset yläkertaan

Yläkerran makuuhuone

Yläkerrassa sijaitseva toinen makuuhuone

Yläkerran seinien tuulensuojapahvi sekä vanhaa tapettia

Yläkerran vesikaton pahveissa vesivahinkojälkiä

Yläkerran parveke

Ulkoseinä ja katto vaativat ehostusta

Keskikerroksen "viuhka"

Talon hirret on tuotu 1800-luvulla rakennetusta ja 1900-luvun alussa palaneesta riihestä

Vanhoja kuvia talosta


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

13 kommenttia:

  1. Kaunis talo, siitä tulee ihana!
    Terkuin Kateellinen naapurintyttö lapsuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihio on hyvä ja tarvikkeet kunnossa. Loppu onkin itsestä kiinni :)

      Poista
  2. Superihana sijainti & näkymä. Hiljaa hyvä tulee, eli onhan teillä koko loppuelämä aikaa laittaa kotia kuntoon...terv. minnamari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhassa ja maltilla. Kuten kirjoitit, kiirettä ei ole mihinkään.

      Poista
    2. Miksi sitten kaiken pitää olla valmista noin nopealla aikataululla vuoteen 2014 mennessä?

      t. Johanna.H.

      Poista
    3. Valmista tulee vuoden 2014 aikana.

      Vajaa vuosi tähän remonttiin on varsin pitkä aika. Ammattilainen laittaisi paikat kuntoon alle neljässä kuukaudessa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Innolla seuraamassa!

    T: Ellimaija

    VastaaPoista
  5. Upea talo komealla paikalla! Jään seuraamaan blogia. T. Marjo

    VastaaPoista
  6. Kiitokset kehuista! Kiva että blogi kiinnostaa.

    VastaaPoista
  7. Me suunnittelemme 1800-luvun lopussa valmistuneen talon täysremonttia. Paljonko teillä oli remonttibudjetti? Mitkä olivat todelliset kusrakustannukset?

    VastaaPoista
  8. Suuri remontti, mutta varmasti sen arvoinen. Kovasti tsemppiä tuohon. Meillä myös alkamassa samainen projekti, timanttipora kun saadaan niin päästään kunnolla hommiin.

    VastaaPoista