sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Alkuvuoden aikaansaannokset

Viimeisimmästä päivityksestä on jo (liian) kauan aikaa, joten nyt oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa uutta kuvaa uskollisille blogin seuraajille.

Keittiön tapettia Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n mallistosta.


Keittiön välitilaan valittiin tummanharmaa laatta Cellon valikoimasta.

Kukkahan se siinä. Jaa niin, onhan siellä takana keittiötäkin.

Keittiö on Petran keittiövalikoimasta. Keittiön on suunnitellut Jukka-Pekka Ruopio Lielahden K-Raudasta.


Keittiökaappien vetimet paikallaan.

Keittiö on jo kovassa käytössä.

Viimeisiä silauksia. Keittiöön palataan vielä tarkemmin omana blogimerkintänä, kunhan kaikki on saatu valmiiksi.

Kodinhoitohuoneen laatoitusta. Lattiaan asennettu Cellon harmaa laatta, jossa karkea pinta.

Kodinhoitohuoneen seinää. Cellon laattaa täälläkin. Mattapintainen valkolaatta ja harmaata mosaiikkia.


Kodinhoitohuoneen yleisilmettä. Vielä on tehtävää.

Lopputulos näillä värivalinnoilla hyvin kodinhoitohuonemainen.

Suihkutilan kattoon asennettiin Cellon paneeli. Värinä mokka.

Seinää kumoon. Joskus voi näky olla aika kaaoottinen. Tekevälle sattuu.

 Tuollaiset saatiin kaivettua lastulevyn alta. Joku oli joskus päättänyt nuo komeat kaiteet laittaa piiloon. Mepä ne nyt jälleen paljastettiin. Pikku kunnostus tuo vaatii, mutta ollee sen arvoista.



Makuuhuone alkaa olla viimeistelyä (lue: nurkkalistoja) vaille valmis.

Keskikerroksen olohuoneen lattiaa maalaamassa. Lattia vaati kaksi maalikerrosta halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.


Olohuoneen tapetti Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n mallistosta. Ikkunalistoja kovasti huutaa.

Keskikerroksen olohuoneen viimeistelyä. Ikkunan puuosat on pakko laittaa tulevana kesänä uuteen maaliin. Niin rajusti siinä näkyy värikontrastia uuden listoituksen kanssa. Kattolista on alkuperäinen. Lattia- ja ikkunalistat uudet.




5 kommenttia:

  1. Komia siitä on tulossa! Ja ihanat maisemat ikkunasta tuossa alimmassa kuvassa! Ja naisena kinnittää huomiota tälläisiin epäolennaisiin seikkoihin, mutta aivan ihana tuo matto makkarissa myös! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista! Maton tekijälle on välitetty positiivinen palaute ;)

    VastaaPoista
  3. Ihan mieletön juttu! Tulee upea kokonaisuus. Tätä on ihana seurata..

    VastaaPoista
  4. Kyllä on tulossa TODELLA HIENO koti! Voisitko postata useammin?

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Meillä oli maaliskuussa muutto, joka vaikeutti blogiin postauksia (ei nettiyhteyttä). Kuvia on otettu kuitenkin remontin edistymisestä, joten blogipäivityksiä tulee nyt useammin :)

    VastaaPoista